Pientä paikkausta

Ensimmäiset pinnatuolit vaativat pientä paikkausta. Naulojen poistaminen tarkoittaa ikäviä jälkiä, jotka pitää täyttää uudella puulla. Kohta muotoillaan ensin taltan ja vasaran avulla suorakulmaisiksi, jotta niihin olisi helppo muotoilla paikka. Tein paikat pyökistä, jotta se erottuisi tuolissa mahdollisimman vähän.

Paikka liimataan Erikeeper-liimalla kiinni, ja puristetaan ainakin tunnin verran tiukasti kiinni. Sen jälkeen ylimääräinen osa höylätään pois ja hiotaan sileäksi. Käytän kaikessa puuliimauksessa Erikeeperiä, sen vahvempaa liimaa en ole tarvinnut ollenkaan.

Tuolien istuinosassa on tiikkiviilu. Lakattuna se näyttää todella kauniilta. Pinnatuoli nro 2 viilu oli lohkeillut hiukan ja paikkasin sen leikkaamalla kolmion uudesta viilusta. Yritin leikata sopivan kokoisen palasen ja liimata sen suoraan, mutta lopputulos ei ihan vastaa aikeita. Ensin ärsytti, mutta kun viilu on saanut päälleen lakkaa, tuo pieni yksityiskohta ei haittaa.

Siklausta, siklausta, siklausta

Alkuperäinen ajatukseni oli, että maalaisin löytämäni pinnatuolit mustaksi. Musta fiftariruokailuryhmä houkutteli. Vasta entisöintikurssille mentyäni ymmärsin, mistä entisöinnistä oikeasti on kyse. Vanhan huonekalun hengen säilyttämisestä. Omien tuolieni kohdalla päätin tehdä niistä mahdollisimman alkuperäisen näköisiä.

Eka pinnatuoli oli purettava kokonaan, sillä sen aiempi onnellinen omistaja oli päättänyt naulata heiluvan tuolin osat yhteen. Nauloja ei tietenkään suositella puuosien kiinnittämiseen, vaan puuosat liimataan aina. Vielä 30-40-luvuillakin käytettiin huonekalujen liimaamiseen eläinperäisiä liimoja. Nykyään asunnot ovat kuivempia ja kuumempia, ja eläinperäinen liima alkaa usein kuivuessaan lohkeilla.

Fanett nro 1 ensimmäinen vaihe oli irrottaa naulat. Tuoli myös heilui sen verran, että oli järkevintä purkaa se kokonaan osiin ja liimata uudelleen, kun osat oli pintakäsitelty uudelleen.

Vinkki: Liimaukset irtoavat parhaiten laittamalla Sinolia liitoskohtiin. 

Vinkki: Kannattaa kirjoittaa teipin palaan numerot ja osien nimet jo irrotusvaiheessa. Liimatessa on mahdotonta alkaa sovittelemaan, mikä kuuluu mihinkin reikään. :)

Tuolin pintalakkaus oli lohkeillut, ja se vaati uutta lakkausta. Jotta tuolin voi pintakäsitellä uudestaan, se on puhdistettava puupuhtaaksi. Käytännössä homma tarkoittaa siklaamista, siklaamista ja aina vain siklaamista. Homma on yllättävän aikaa vievää ja tuntuu sormissa. Paras jälki nimittäin tulee siitä, että sikliä taivuttaa sopivaan kulmaan. Oma siklini tehtiin vanhasta sahanterästä, mutta siklejä saa ostettua myös jokaisesta rauta- tai maalikaupasta.

Siklillä maali- tai lakkapinta lähtee parhaiten puhtaaksi. Vasta sen jälkeen voi aloittaa hiomisen.

Sikli on metalliläpyskä, jonka juju on oikeaoppisessa terottamisessa. Viilalla sikliin saa terävän reunan, joka irrottaa maali- tai lakkapinnan siististi. Hyvät neuvot saa vaikkapa täältä.

 Putipuhdasta jälkeä ja monen tunnin työ takana.

Pinnatuolista se alkoi...

Vuosi sitten päätin aloittaa uuden harrastuksen - halusin opetella entisöimään vanhoja huonekaluja. Päätin aloittaa pinnatuoleista. Halusin kerätä ruokapöydän ympärille kauniita pinnatuoleja 50-luvulta.

Kirppareiltahan niitä tuoleja löytyi,  mutta huonosta materiaalista, huonoja klassikkotuolien kopioita ja ylihintaisia. Helsingin antiikki- ja vintageliikkeet puolestaan myivät niitä mielestäni liian kalliina ja hyväkuntoisina minun entisöintikokeiluihini. Etsiessä vaatimukset kasvoivat, ja aloin arvostaa laadukasta työtä. Haaveilin aidoista Tapiovaaran pinnatuoleista, etenkin ruskean mustasta, jo klassikoksi muodostuneesta, Fanett-tuolista.

Vihdoin jämäkkä pinnatuoli löytyi kirpparilta. Se oli puuosiltaan tarpeeksi hyvässä kunnossa, mutta vaati pintaremonttia, sillä lakkaus oli halkeillut ja pinnat ja jalat heiluivat. Entinen omistaja oli nakuttanut heiluvat osat nauloilla kiinni. Tuoli tarjosi sopivasti entisöitävää!

Pohjassa oli haalea leima, joka viittasi Ruotsiin. Entisöintikurssin opettaja luuli tunnistaneensa tuolin muotokielen ja arvaili sen olevan Ilmari Tapiovaaran. Tuoli on tehty pyökistä ja istuinosassa on tiikkiviilu. Pyökki on kovaa ja laadukasta puuta ja viilu oli taidokkaan ohut.

Opettajani innoittamana ja pienen salapoliisityön jälkeen luulin, että tuolisi voisi olla aito, Tapiovaaran vuonna 1949 suunnittelema Fanett-tuoli, jota valmistettiin ensin Edsby Verkenin tehtaalla Ruotsissa. Tuoli osoittautukin suomalaisen Varjosen puutehtaan valmistamaksi pinnatuoliksi (toim.huom! tieto korjattu tammikuussa 2012. Kyselin tuolien alkuperän perään ja lukijani johti minut oikeille raiteille)

Kun ensimmäinen pinnatuoli oli ostettu, niitä oli saatava lisää. Mieluiten koko ruokailuryhmä...ja hurahdin entisöintiin.

Tässä blogissa kirjoittelen huonekalujen kunnostuksesta sekä vanhojen huonekalujen ja esineiden aarteenmetsästyksestä. Kaksi pinnatuolia olen jo tehnyt uuteen uskoon, kaksi on parhaillaan työn alla. Tervetuloa jakamaan intohimo huonekalujen entisöintiin!