Marraskuussa...

...saa jo valmistautua jouluun! Istuttaa amarylliksia ja hyasintteja. Itselle ja muiden iloksi. Joululahjoiksi.

Tehdä joulukranssi. Vaikkapa villalangasta.

 
Tärkätä sokerilla ja vedellä kirpparilta löydetyn pitsiliinan osia ja askarrella joulukoristeita.

Uudet välilehdet

Saan silloin tällöin kyselyjä käyttämistäni tarvikkeista ja pinnatuolien entisöinnin työvaiheista. Yritin järjestellä työvälineitä ja -vaiheita paremmin välilehdille. Toivottavasti niistä on apua!

Syksyn inspiraatio

Hiljaiseloon on syy: kesän kirpparikierroksten saldo on nolla mitä entisöitäviin huonekaluihin tulee. Etsintälistalla ovat yhä tiikkiset yöpöydät, senkki ja sohvapöytä.

En myöskään enää mahtunut eli ehtinyt ilmoittautumaan entisöintikurssille. Koulutussuunnittelijat hoi! Ne täyttyvät alta aikayksikön, vaikka päivystäisi sormi enterillä. Lisää tunteja kenties? Entisöinti on pop.

Sen sijaan tein yllättävän löydön lähempää kuin arvasinkaan. Taloyhtiömme yleisissä tiloissa on askarteluhuone. Kyllä, sieltä löytyy höyläpenkkikin. Ja minä olen ollut perustamassa kansanliikettä askarteluhuoneiden säilyttämisen puolesta. Onhan se nyt melkein jokamiehenoikeus meille, jotka vielä haaveilevat puuhasteluhuoneistaan ja omista höyläpenkeistään. Ihan mahtavaa! Siellä kelpaa viimeistellä keskeneräisen tuolin ihan itsekseen - johan tämä kuudes luonnistuu omin neuvoin, tai ainakin luulisi.

Tästä löydöstä inspiroituneena otan nokan kohti kirpputoreja ja etsin itselleni lisää entisöitävää. Onneksi syksy inspiroi myös muuhun puuhaan: ompeluun, koruaskarteluun, joulukoristeiden ja -lahjojen suunnitteluun.

Kuinka monella teistä muuten on (oma) askarteluhuone?

Maailman kivoimmat kirpparit...

...maailman kivoimmat kirpparit -sarja jatkuu. Nyt kohteena New York. (Suomen tai maailman parhaita kirpputoreja esitelevälle blogille olisi muuten tilausta - onkohan sellainen jo olemassa?) Kuten todettu, matkashoppailun parasta antia tarjoavat useimmiten paikalliset kirpputorit.

 

New Yorkin kartta Mokosta

New Yorkissa parhaisiin kirppareihin lukeutuvat Brooklyn Flea ja Hell's Kitchen. Uskallan luokitella nämä kaupungin parhaiksi, sillä muista minulla ei ole kokemusta - varsin subjektiivinen valinta siis!

Brooklynissa Fort Greenen kaupunginosassa sijaitseva ulkokirppari on auki lauantaisin (Lafayette Av. & Clermont Av.) Hinnoiltaan tämä kirppari ei varmaankaan ole kaupungin huokein, mutta kirppari on täynnä laadukasta tavaraa - huonekaluja, koruja, vaatteita, levyjä, taidetta ja monenmoisia aarteita antiikkisista kirjoituskoneista vanhoihin lehtipainokirjaimiin. Nälkä ei ehdi yllättämään kirpparishoppailijaa, sillä ruokakojut pursuavat herkullisia hodareita, asian dogeja, muffinsseja, jääkahvia jne. Huonekaluja ja muita painavia esineitä voi olla hankalaa (tai lähinnä arvokasta) raahata Atlantin toiselle puolelle. Mitään niin suurta huonekalurakkautta ennen bongannut, että olisin jaksanut kantaa sen majapaikkaan ja postita Suomeen. Sen sijaan rakastuin brooklynilaisten korutaiteilijoiden hopeakoruihin ja erittäin hyväkuntoiseen Dooney&Burken vintagelaukkuun - allweatherleather sounds good!

Brooklyn flea

Vierailin kirpparilla kuumana kesäpäivänä, mutta talvisin ja sunnuntaisin kirppari siirtyy ilmeisesti sisätiloihin. Myös kävelymatkalla Atlantic Avenuen metroasemalta  ihastuttavaa Lafayette avenueta pitkin kohti kirpparia voi tehdä löytöjä, sillä moni punaruskeiden brownstone-talojen omistajista oli kerännyt myytävää talojen portaille. Brooklyn on hurmaava! Punatiilitalot pienine portaineen ja leveät lehmusten reunustamat kadut ovat söpöjä.

 Brooklyn flea

Hell's kitchen flea market sijaitsee pilvenpiirtäjien katveessa 39. kadulla 9&10 avenueiden välissä. Kirpparilla on sekalaista tarjontaa levyistä, kirjoista ja koruista vaatteisiin, kenkiin ja antiikkihuonekaluihin. Myyjien joukkoon mahtuu myös krääsämyyjiä, mutta aarteitakin on mahdollista löytää. Hintataso tuntui olevan edullisempi, mutta pikkurahoilla täälläkään ei pärjää. Tinkiminen kuuluu asiaan, mutta toisaalta myyjät tietävät tavaroiden arvon. Myyjien jututstelun perusteella voi päätellä, että suurin osa heistä on pitänyt myyntikojuaan useita - jopa kymmeniä - vuosia. Täältä mukaan tarttui 50-luvun vintagekäsilaukku ja pitkä helmikorukääty. Ostosreissu tarjosi lisäksi paljon silmänruokaa ja uusia ideoita!

  Hell's kitchen flea

Kiinnostavimmat vintagekaupat löytyvät Lower East Sidelta ja East Villagessa, myös Brooklynin hipsterialueella Williamsburgissa voi tehdä vintagelöytöjä. Kyseisillä alueilla vintagemuoti on vain niin in ja pop, että hinnat ovat sen mukaiset. Hyviä vintagekauppavinkkejä löytyi mm. uusimmasta Mondon New York -matkaoppaasta. Kirjan avulla löytyi myös herttainen Pippin, vintagekoruja myyvä liike, josta ei voi lähteä tyhjin käsin. Kalvosinnappeja, kaulaketjuja, rintarosseja, korviksia joka lähtöön, sormuksia, helminauhoja...

Mujin pikkunykki MoMa storesta

Aarteenetsintää

Viime kirjoituksesta on vierähtänytkin tovi! Sillä aikaa en ole saanut metsästettyä lisätietoja tuolien alkuperästä, mutta sitä vastoin olen tehnyt mukavia löytöjä. Minusta kaupunkimatkustelun parasta antia ovat kirpputorit. Kirppareilla aistii kaupungin fiiliksen, näkee kiehtovia tyyppejä ja pääsee penkomaan matkakohteen historiaa vanhojen tavaroiden ja niiden tarinoiden muodossa. Usein myös parhaimmat aarteet löytyvät kirppareilta - tuliaiset muistaa vuosienkin päästä paremmin, kun niiden etsimiseen on saanut nähdä hiukan vaivaa. Erityisen kiehtovia kirpparit ovat Berliinissä.

Suosikkikirppari Berliinissä on Arkonaplatz. Moni kehuu jättisuurta Mauerparkin kirpparia Berliinin ykköskohteeksi - ja kirpparikiertäjän paratiisi se eittämättä onkin. Mauerparkin loputtomista kojuista voi tehdä uskomattomia löytöjä. Arkonaplatz sijaitsee vain parin korttelin päässä Mauerparkista. Siellä tarjonta on vintage- ja antiikkikeräilijän kannalta valikoidumpi ja ehkä hiukkasen laadukkaampi - ja toki sen vuoksi myös kalliimpi. Arkonaplatz on myös mahdollista kiertää läpi uupumatta. Koska huonekaluja tai jättikokoisia neonvalokirjaimia on haasteellista raahata lentokoneessa, mukaan tarttui tämä pieni ompelulaatikko. Siellä oli vielä erivärisiä lankoja ja neppareita tallella. Mikäköhän sen tarina mahtaa olla? Ajatukseani oli kunnostaa sen lakkapintaa, mutta tarkemmin ajateltuna se on aika nätti sellaisenaankin.

Kirpparitouhujen lomassa suosittelen Berliiniin matkustajille lämpimästi myös Kollwitzplatzin luomutoria lauantaisin, nam.

Keväisen keltaista

Salon seudun suurkirppis on kuulunut jo muutaman vuoden ajan suosikkeihini. Se on kirppari, jossa olen tykännyt koluta tovin jos toisenkin. Hyviä löytöjä, hinnat kohdallaan...tosin muutkin ovat ilmeisesti löytäneet tämän ykköstien oivan pysähdyspaikan. Hinnat ovat kuluneen vuoden aikana nousseet reippaasti korkeammaksi. (Salon kirppiksestä tarkempi analyysi mm. Nooralta Ylen Olotilassa.)

Ohikulkumatkalla löytyi kuitenkin Nanny Stillin Grapponia-sarjan kermakko ja sokerikko, jotka sopivat nätisti keltaisten mummun vanhojen Grapponia-kulhojen kanssa.

ps. Salon seudun suurkirpparilta olisi löytynyt myös kunnostettava pyökkinen Fanett (10 euroa). Uskokaa tai älkää, se jäi sinne...tuoleja nimittäin on tällä erää ihan tarpeeksi, sekä kunnostettuna että kunnostusta odottavina.

Luulo ei ole tiedon väärti

Kuvat täältä ja täältä  ja täältä

Mikä näistä  ylläolevista tuoleista on Ilmari Tapiovaaran Fanett? Kaikki? Vai onko mikään? Mikään niistä ei ole minun tuolini.

Tulipahan taas todistettua , että luulo ei ole tiedon väärti. Eräs lukijani ystävällisesti korjasi minun (ja entisöintiopettajana) harhaluuloja ja kertoi kommentissaan, ettei pyökkinen pinnatuoli ole Ruotsissa valmistettu Fanett (kuten olen luullut), vaan hän pitää tuolia "Varjonen ky:n kopiovalmisteena".

Minä palan halusta kuulla lisää! Tietääkö kukaan Varjosesta lisää? Googlaamalla löysin Varjosen Puunjalostus Oy:n, mutta kovin pitkälle en vielä päässyt, sillä kyseistä yritystä ei taida enää olla olemassakaan.

Yllä olevat valokuvat ovat (alinta kuusipinnaista tuolia lukuunottamatta) muun muassa japanilaisista skandinaavista muotoilua myyvistä verkkokaupoista. Näissä Tapiovaaran Fanetteina myytävissä tuoleissa on myös seitsemän pinnaa, ja ne näyttävät identtisiltä oman tuolini kanssa. 

Olisiko aitoudella jotain tekemistä pinnojen määrän kanssa tuoleissa? Pyökkisessä tuolissa kun on seitsemän pinnaa ja mustaruskeassa koivutuolissa kuusi? Olisiko Tapiovaara suunnittelutkin vain kuuden pinnan tuoleja?

Fiksua olisi ollut selvittää asiaa jo alunperin. Minä en tuolien kunnostamista ajatellen osannut arvata, kenen suunnittelema tuoli on. Pidin vain sen muodosta ja mallista kovasti. Pyökkinen tuoli on aavistuksen korkeampi kuin mustaruskea Fanett, ja siinä on siksi miellyttävämpi istua.

Modernismin ajan designista innostunut entisöinnin opettaja oli alun alkaen tuolin nähtyään varma, että tuoli olisi Tapiovaaran. Googlaamalla löysin vastaavia tuoleja, joita nimitettiin netti(antiikki)kaupoissa Tapiovaaran Faneteiksi. Netistä löytyy kyllä hyviä kuvia, mutta tietoa ensimmäisen Fanett-tuolin tarkemmista tiedoista ei niinkään hyvin.

Kiitos lukijan kommentin herättämän epäilyn, tämä mysteeri on selvitettävä.

Varaosapankki

Jos satutte vierailemaan Länsi-Uudellamaalla suosittelen lämpimästi piipahtamista sekä Billnäsin että Fiskarsin ruukilla. Hurmaavan miljöön, suussa sulavien kahviherkkujen, ihastuttavien puutalojen ja herttaisten myymälöiden lisäksi entisöijät voivat löytää sieltä paljon hyödyllistäkin tavaraa. Pitäisköhän seuraavaksi innostua ikkunaentisöinnistä? Ikkunan karmeja haaveilin jo mukaan, mutta toistaiseksi ne jäivät sinne.

Hepskukkuu

Piipahdin Designmuseon Marimekkonäyttelyssä ja tein aikamatkan suomalaiseen tekstiiliteollisuuden historiaan. Kävin vuonna 2005 katsomassa Maija Isola - elämä, taide, Marimekko -näyttelyn. Näyttely oli sinänsä ihan viihdyttävä, mutta jotenkin vaisu. Olisin kaivannut ehkä kattavampaa historiikkikuvausta - tuntui välillä, että näyttely oli vain kangasnäyttely. Vai onko Marimekkoelämä jo niin tuttua, kun niin moni vanha kuosit on uutuustuotannossa, että ahaa-elämyksiä ei synny? Inspiroidun muutamasta, ei niin usein nähdystä kankaasta. Yksi niistä on tämä,  sen nimi on Hepskukkuu. Ihana. Vuokko Eskolin-Nurmesniemen käsialaa. Saisikohan sen uutuustuotantoon?

Ilmari, Tapio, Asko ja moni muu

Hiljaiseloa on pitänyt, mutta tuoli on valmis, jee! Nyt ruokapöytääni koristaa neljä samanlaista pinnatuolia. Mustista toinen toimii näppärästi eteisen kenkienlaittotuolina, ja toinen löysi paikkansa sängyn vierestä yöpöytänä...sitä oikeaa yöpöytää odotellessa.

Viimeinen lakkaus (kuulostaa dramaattiselta)

Kaikissa tuoleissa on jotain yksilöllistä, pieni kauneusvirhe, jota olen yrittänyt paikkailla. Entisöintikurssikaverini kehotti nimeämään ne. Nolostuneena myönsin, että olen jo nimennyt. Hih, hupsu tapa, mutta meillä annetaan nimiä huonekaluille ja kodinkoneille. Ovathan ne vähän kuin perheenjäseniä, eikö totta?

Pölyä

Kauhukseni huomasin, että minulla ei ole jäljellä enää montaa entisöintikertaa. Vielä pitäisi siklata lakkapinta pois, hioa, hioa ja hioa, kasata ja liimata tuolit yhteen, petsata ja lakata kolme kertaa...ja tuoleja on työn alla kaksi. Hoppu tulee. En omista höyläpenkkiä, talttoja, viiloja tai mitään muitakaan työkaluja vasaran ja ruuvimeisselin lisäksi, tuoleja on kiva työstää tällaiselle työskentelylle varatussa paikassa. Tällä hetkellä siklaushommat tuntuvat kestävän ikuisuuden. Ai niin, tässä slow life harrastuksessa maltti oli valttia. Puhdasta tulee - ja puu pöllyää.

Kuusi vai seitsemän pinnaa?

Sain blogini lukijalta kysymyksen pinnatuolien pinnojen lukumäärästä - niitä kun on seitsemän ja kuusi pinnaisia. Lukija oli sattumalta pelastanut neljä tuolia joutumasta kaatopaikalle, ja kyseli, tiedänkö kumpi on "aitoa ja alkuperäistä designia". Totta onkin, että pyökistä tehdyssä ruotsalaisen Edsby Verkenin valmistamassa Fanetissa on seitsemän pinnaa, kun taas suomalaisille tutummassa Askon valmistamassa Fanetissa on kuusi pinnaa.

 

Ilmari Tapiovaara suunnitteli alun perin tuolin Edsbyn tehtaalle Ruotsiin. Ymmärtääkseni tuotanto alkoi vuonna 1949. Myöhemmin myös Asko halusi valmistaa tuolia, ja sen ulkonäköä piti hiukan muuttaa eri markkinoita varten. Tuolista ja sen eri variaatioista tulikin hurjan suosittu Suomessa. Niin suosittu, että siitä tehtiin myös monemoisia kopioita.

Vastaus lukijan kysymykseen siis: kummatkin ovat aitoa ja alkupeäristä designia, mutta ehta ensimmäinen tuoli oli seitsemänpinnainen pyökkipuinen tuoli.

Sunnuntai-inspiraatio

 

Helmikuinen sunnuntai on täydellinen hetki piirtää kesämekon kaavoja. Liekö vierailuni japanilaista designia myyvään kauppaan innoittanut kaivamaan ystävältäni lahjaksi saadun kirjan Yoshiko Tsukiorin Kauniit puserot ja mekot. Kaavakirja on täynnä toinen toistaan herttaisempia ja herkkiä puseroita ja mekkoja. Kuvat ovat niin söpöjä, että tekisi mieli piirtää kaikki kaavat.

Viime kesän helteet muistoissani valitsin ensimmäiseksi kokeilukseni hihattoman kesämekon. Katsotaan, mitä siitä tulee! Sen verran korkeat nietokset ovat vielä ulkona, että kiirettä en aio pitää. Saa nähdä, olisiko pitänyt valita normaalikokoa suurempi...kokeillaan mediumia ja lisätään sitten senttejä leikkuuvaiheessa, kun japanilaisten koot ovat tunnetusti länsimaisia pienempiä. Ensi viikolla siis kangasostoksille!

It's in the details

Kauniit pienet asiat, ne tekevät arjesta kodikasta.

 Tämä söpöläinen löytyi japanilaisia ihanuuksia myyvästä Commonista. Kuka sanoo, etteikö hammastikkuteline ole tarpeellinen osa arkea?

Puulastuja

Parin viikon tauko saa ihan kaipaamaan siklien ja höylien ääreen. Paikat tehty naulakohtiin. Nyt alkaakin siklaaminen - ja sitä hommaa kestää ja pitkään.  

Valoa

Jac Jacobsenin arkkitehtivalaisin on mainio kaikessa yksinkertaisuudessaan. Valaisin on ostoslistalla, ellei löydä hyvää kilpailijaa.

 

kuva: finnishdesignshop

Miten vuonna 1937 suunniteltu valaisin istuu täydellisesti tähän päivään? Vai juuri siksi? Tämä kysymys on lempikeskustelunaiheita entisöijien keskuudessa. Miten kymmeniä vuosia sitten onkin osattu suunnitella niin ajattomia esineitä.

Sormet tallella

Miten leikata puusta alle sentin levyisiä kappaleita paikkaamaan kolot? Puuleikkurilla ja hiomakoneella. Pelotti. Leikkurissa on kauhean näköinen terä. Hiomakoneen vauhti on tsiljoona kierrosta sekunnissa. Niistä lähtee tajuton mekkala.

Ensin pelkäsin, että menetän sormeni. Kun jo pääsin paikkojen tekemisen makuun, pelkäsin enää että menetän manikyyrini. Vähän haastetta. Jotenkin teknisempiä ja "äijempiä" nuo tuollaiset laitteet. Paikat tuli. Ainakin kymmenen kappaletta eri kokoisia. Aika hienot ekoiksi itse tekemiksi. Olin ylpeä itsestäni - pieniä onnenaiheita! Hätänappulaa ei tarvittu, mutta kynnet piti lakata illalla.

Naulamysteeri selvitetty

Naulojen alkuperä tuoleissa jäi kaivelemaan. Periksiantamaton kun olen kysyin asiasta suoraan Edsbyn tehtaalta. Sain pian vastauksen, jonka asiakaspalvelija tarkisti tuotannon asiantuntijalta: nauloja ei käytetty tuotannossa, vaan ne on lisätty myöhemmin pitämään tuolin osia kasassa. Näin arvelinkin. Naulat eivät kertoisi kovin laadukkaasta valmistutyöstä. Ihan mahtavaa myös, millä ripeydellä ruotsalaistehdas vastaa kummastuttaviin kyselyihin tuoleista, joita siellä on valmistettu 60 vuotta sitten. Palvelualttiutta, sanon mä.

Joku on yrittänyt päästä helpolla naulatessaan heiluvat tuolit. Minä sen sijaan en päässyt helpolla näiden naulojen kanssa.

Kun naulat on revitty, ammottavat kohdat pitää paikata.

Korjasin toisen tuolin liitoskohdan tapilla, jotta yksi ainoa istuimeen jäänyt pinna pysyisi jatkossakin paikalla ilman naulaa. Muuta pinnat sain irrotettua, ja liimaan ne paikalleen yhdessä tuolin muiden osien kanssa. Porasin 6 mm reiän ja täytin sen puutapilla.

Kaikki muut ainakin kymmenen reikää joudun paikkaamaan pienillä puupaikoilla. Teen ensin talttaa vasaralla naputellen tasaisen kolon paikkaa varten. Aikamoista näpertelyä. Ensi kerralla on sitten vuorossa pikkupaikkojen tekeminen leikkurilla ja hiomakoneella...katsotaan mitä siitä syntyy!

Rumaa jälkeä

Nauloja, nauloja, nauloja. Käsittelyssäni on kaksi tuolia. Nämäkin tuolit on naulattu kasaan joskus vuosien varrella. Vai peräti tehtaalla?

 

Entisöinnin opettajani on ollut vahvasti sitä mieltä, että missään varteenotettavassa huonekalutehtaassa 40-luvulla ei olisi ikinä missään nimessä naulattu tuoleja. Ne on liimattu yhteen eläinliimalla. (Sen tunnistaa siitä, että eläinliima on kuivuneena tummaa - uudemmat liimat ovat kirkkaita.) Olemme joutuneet taipumaan. Entäs jos ne sittenkin on nakutettu nauloilla yhteen jo Edsbyn tehtaalla? Kaikki naulat ovat miltei samassa kohdassa. 

Niitä on viheliäistä tonkia puusta pois, mutta se on pakko tehdä, että heiluvan tuolin saisi kasattua uudestaan pitävästi liimalla. Toiseen kyllä jätän puolat paikalleen, sillä ne eivät heilu juuri ollenkaan. Käytin naulojen kaivamiseen piikkiä ja vasaraa ja yritin tonkia niitä pois leikkurilla, koska siinä on pienin reikään menevä pää. Hauskinta työkalussa on se, että se katkaisee helposti naulan pään puun sisään, jolloin hommaan saa kivasti vaikeustasoa lisää. Toisen tuolin naulat on poistettu onnistuneesti - tuli hiki. Jälki on rumaa - luvassa pientä paikkaustyötä. Mistä saisi palan pyökkipuuta paikkoja varten?

Master at work

Ilmari Tapiovaaraa on usein tituleerattu muotoilun monilahjakkuudeksi. Väittäisin kuitenkin, että hänet tunnetaan ennen kaikkea tuoleistaan. Hän onkin todennut, että tuolit ovat huonekalusuunnittelun ydin. Tapiovaaran muotoilun visuaalinen arvo oli toissijaista - designin tuli olla käytännöllistä ja kaikkien saatavilla.

Aika fiksu ajatus nykypäivän kertakäyttökulttuurissakin. Paitsi että kodin kalusteet ovat kauniita katsoa - on kiva, että ne ovat myös käytännöllisiä ja kestäviä käyttöesineitä. Kuka haluaa kotiinsa pelkästään tunnetun muotoilijan näyttävän tuolin, jossa on epämukava istua? Hullua. :)

Entisöintikurssilla Tapiovaaran Fanetit ja Pirkka-tuolit ovat tuttu näky. Mademoiselle -tuolista on tullut Tapiovaaran symboli - se kuuluu minunkin I want -listalle.

Aika ihanaa, että nykyään muotoilija on jälleen kerran arvostettu ja ihailtu. Sisustuslehtien sivut pursuilevat Tapiovaaraa. Helsinkiläinen Aero otti valikoimiinsa Tapiovaaran klassikoita, ja tuottaa tätä nykyä myös yksinoikeudella uudelleen joitan tuolimalleja. Kunnon klassikko kestää aikaa.


Lähde: Tunnnista design klassikot (WSOY), Deko-lehti 9/10

Uusi vuosi uudet tuolit

Tammikuu on ryhtiliikkeen ja uuden vuoden lupausten aikaa. Kevään projektiini kuuluu kunnostaa lisää tuoleja ruokapöydän ympärille.

Ei, en aio entisöidä kaikkia maailman tuoleja, mutta ruokapöydän ympärille haaveilen kuudesta samanalaisesta. Projekti jatkukoon! Puuhaa riittää, sillä nämä yksilöt ovat naarmuisessa kunnossa ja liitokset nitkuvat. Suunnitelmana purkaa tuoli osiin, poistaa pintakäsittely ja paikata koloja. Ja ensitöikseni poistan rumat jalkatapit.

Ihana kevät ja puuhailuinnostus. Tuntui jopa tutulta ja turvalliselta aloittaa jälleen kansalaisopiston kunnostuskurssilla muiden puuhailijoiden kanssa. Ja jes, tälläkin kertaa siellä oli lisäkseni ainakin yksi alle 30-vuotias. :)