perjantai 6. toukokuuta 2011

Keväisen keltaista

Salon seudun suurkirppis on kuulunut jo muutaman vuoden ajan suosikkeihini. Se on kirppari, jossa olen tykännyt koluta tovin jos toisenkin. Hyviä löytöjä, hinnat kohdallaan...tosin muutkin ovat ilmeisesti löytäneet tämän ykköstien oivan pysähdyspaikan. Hinnat ovat kuluneen vuoden aikana nousseet reippaasti korkeammaksi. (Salon kirppiksestä tarkempi analyysi mm. Nooralta Ylen Olotilassa.)

Ohikulkumatkalla löytyi kuitenkin Nanny Stillin Grapponia-sarjan kermakko ja sokerikko, jotka sopivat nätisti keltaisten mummun vanhojen Grapponia-kulhojen kanssa.

ps. Salon seudun suurkirpparilta olisi löytynyt myös kunnostettava pyökkinen Fanett (10 euroa). Uskokaa tai älkää, se jäi sinne...tuoleja nimittäin on tällä erää ihan tarpeeksi, sekä kunnostettuna että kunnostusta odottavina.

torstai 5. toukokuuta 2011

Luulo ei ole tiedon väärti





Mikä näistä  ylläolevista tuoleista on Ilmari Tapiovaaran Fanett? Kaikki? Vai onko mikään? Mikään niistä ei ole minun tuolini.

Tulipahan taas todistettua , että luulo ei ole tiedon väärti. Eräs lukijani ystävällisesti korjasi minun (ja entisöintiopettajana) harhaluuloja ja kertoi kommentissaan, ettei pyökkinen pinnatuoli ole Ruotsissa valmistettu Fanett (kuten olen luullut), vaan hän pitää tuolia "Varjonen ky:n kopiovalmisteena".

Minä palan halusta kuulla lisää! Tietääkö kukaan Varjosesta lisää? Googlaamalla löysin Varjosen Puunjalostus Oy:n, mutta kovin pitkälle en vielä päässyt, sillä kyseistä yritystä ei taida enää olla olemassakaan.

Yllä olevat valokuvat ovat (alinta kuusipinnaista tuolia lukuunottamatta) muun muassa japanilaisista skandinaavista muotoilua myyvistä verkkokaupoista. Näissä Tapiovaaran Fanetteina myytävissä tuoleissa on myös seitsemän pinnaa, ja ne näyttävät identtisiltä oman tuolini kanssa. 

Olisiko aitoudella jotain tekemistä pinnojen määrän kanssa tuoleissa? Pyökkisessä tuolissa kun on seitsemän pinnaa ja mustaruskeassa koivutuolissa kuusi? Olisiko Tapiovaara suunnittelutkin vain kuuden pinnan tuoleja?

Fiksua olisi ollut selvittää asiaa jo alunperin. Minä en tuolien kunnostamista ajatellen osannut arvata, kenen suunnittelema tuoli on. Pidin vain sen muodosta ja mallista kovasti. Pyökkinen tuoli on aavistuksen korkeampi kuin mustaruskea Fanett, ja siinä on siksi miellyttävämpi istua.

Modernismin ajan designista innostunut entisöinnin opettaja oli alun alkaen tuolin nähtyään varma, että tuoli olisi Tapiovaaran. Googlaamalla löysin vastaavia tuoleja, joita nimitettiin netti(antiikki)kaupoissa Tapiovaaran Faneteiksi. Netistä löytyy kyllä hyviä kuvia, mutta tietoa ensimmäisen Fanett-tuolin tarkemmista tiedoista ei niinkään hyvin.

Kiitos lukijan kommentin herättämän epäilyn, tämä mysteeri on selvitettävä.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Varaosapankki



Jos satutte vierailemaan Länsi-Uudellamaalla suosittelen lämpimästi piipahtamista sekä Billnäsin että Fiskarsin ruukilla. Hurmaavan miljöön, suussa sulavien kahviherkkujen, ihastuttavien puutalojen ja herttaisten myymälöiden lisäksi entisöijät voivat löytää sieltä paljon hyödyllistäkin tavaraa. Pitäisköhän seuraavaksi innostua ikkunaentisöinnistä? Ikkunan karmeja haaveilin jo mukaan, mutta toistaiseksi ne jäivät sinne.