Petsillä paras

Siklaamisen ja hiomisen jälkeen pääsin vihdoin pensseliin kiinni. Siklaaminen ja hiominen on vaihe, joka tuntuu kestävän ikuisuuden, mutta jos sen vain malttaa tehdä huolellisesti, petsi ja lakka tarttuu pintaan hyvin ja lopputulos on kaunis.

Ensimmäisen Fanetin pinnat petsasin irrotettuna ja kokosin tuolin vasta pinnat käsiteltynä. Lakkauksen tein vasta kun tuoli oli koottu. Toisen Fanetin kokosin ensin ja petsasin osat vasta jälkikäteen. Syy oli yksinkertainen: yhtä pinnaa ei saatu irrotettua liimauksesta ja se törötti istuinosassa koko ajan. Ajattelin, että on fiksumpaa koota koko tuoli ja suojata istuin petsaamisen ajaksi.

Pinnatuolin kokoaminen ei muuten ole mikään helppo nakki. Suosittelen lämpimästi, että ala- tai yläosan kokoaa rauhassa erikseen. Kun osat on kerran irrotettu, ne pitää saada juuri oikeisiin kohtiin kiinni. Siksipä irrotusvaiheessa pitää ehdottomasti numeroida ja merkitä osat - ihan sama mitä symboliikkaa käyttää, kunhat muistaa kokoamisvaiheessa, mikä pitää työntää mihinkin koloon. Kannattaa myös liimausvaiheessa tarkastella tuoli etäisyyden päästä, ja katsoa, että pinnat todella menevät suoraan....ja tehdä tämä kaikki nopeasti ennen kuin liima ehtii kuivahtaa, huh.

Erikeeperiä + tiukasti puristuksiin liinojen avulla
= koottuna pysyvä tuoli

Oli vaikeaa päättää, mitä sävyä käyttäisin tuoleihin. Jossain valossa alkuperäiset tuolit näyttävät jopa punaiseen vivahtavilta. Materiaalihan on pyökkiä. Päädyin pitkän arpomisen jälkeen vesiohenteiseen Herdinin aito petsi -sävykartasta tiikkiin.

 

Istuimessa olevaa viilua ei petsattu. Siihen tuli vain lakka. Suojasin istuimen sanomalehdellä ja teipillä tiiviisti, ettei se sotkeutuisi.

Lopputuloksesta tuli täydellinen! Sävy oli nappivalinta, vaikka valitessa ei yhtään voinut tietää, mikä on lopputulos oikeasti tuolissa!