Kun paikka on ollut puristuksissa muutamia tunteja, höylään ylimääräiset pois. Höylällä saa aika kivasti paikan tasaisesti, ja sen jälkeen tartun kovaan hiekkapaperiin, jolla saan jäljen tasaiseksi.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Viilaten ja höyläten
Uskomatonta, että koko tuolista löytyi vain yksi paikattava kohta. Jalasta oli lähtenyt palanen, ja tein siihen paikan. Helpoin tapa paikata on ensin taltan avulla tasoittaa pinta, johon paikka tulee. Nakuttelen vasaran ja taltan avulla suorakulmion muotoisen kolon. Siihen päälle liimaan Erikeeperillä sahalla muotoilemani "puupalikan". Ja sitten vain puristuksiin.
Kun paikka on ollut puristuksissa muutamia tunteja, höylään ylimääräiset pois. Höylällä saa aika kivasti paikan tasaisesti, ja sen jälkeen tartun kovaan hiekkapaperiin, jolla saan jäljen tasaiseksi.
Kun paikka on ollut puristuksissa muutamia tunteja, höylään ylimääräiset pois. Höylällä saa aika kivasti paikan tasaisesti, ja sen jälkeen tartun kovaan hiekkapaperiin, jolla saan jäljen tasaiseksi.
torstai 25. marraskuuta 2010
Maalari maalaa
Hioin mustan maalin "rikki" ensin hiekkapaperilla, jonka vahvuus oli 100. Sitten vaihdoin hienompaa 240 tai 320. Lopuksi hion oikein hienolla 400:lla. Minulla ei ole hajuakaan, miten hiekkapaperin vahvuudet luokitellaan juuri noin, mutta mitä pienempi luku sen karheampaa se on. Jotta maalipinnan saa oikeasti rikkoutumaan, tarvitaan aika karheaa.
Hiomisen jälkeen maalasin mustat osat Tikkurilan Empire-maalilla, joka on asiantuntijoiden mukaan huonekalumaalien suosikki. Ilmiölle on varmasti jokin hieno kemiallinen nimi, mutta maalaamisen jälkeen maali ikään kuin tiivistyy ja pinnasta tulee tasainen.
Toinen musta Askon Fanett löytyi kirpparilta, mutta se oli tosi huonossa kunnossa. Sekä istuimen viilupinta että pinnojen maali oli rakoillut ja kulunut pois. Päätin puhdistaa koko tuolin maalista ja lakasta, ja käsitellä sen kokonaan uudelleen. Musta maali oli tässä tapauksessa pakko poistaa kokonaan siklaamalla, sillä maalipinta oli lohkeilut rumasti. Jos sen olisi vain hionut ja maalannut päälle, jälki olisi jäänyt kovin epätasaiseksi. Istuin osa huoletti eniten, siinä näkyi kulumisen merkit selkeimmin ja puun syyt olivat likaiset. Onneksin näitä tuoleja ei kuitenkaan tarvinnut purkaa osiin!
Hiomisen jälkeen maalasin mustat osat Tikkurilan Empire-maalilla, joka on asiantuntijoiden mukaan huonekalumaalien suosikki. Ilmiölle on varmasti jokin hieno kemiallinen nimi, mutta maalaamisen jälkeen maali ikään kuin tiivistyy ja pinnasta tulee tasainen.
Lakkapinnalle ei tietenkään saa joutua mustan maalin roiskeita, mikä minun tapauksessa on erittäin mahdollista. Teippasin jokaisen pinnan ympäryksen tiiviisti ja laitoin sanomalehteä istuimen päälle suojaksi. Ilmeisesti tuolien osat on aikoinaan ruiskutettu mustaksi ja koottu vasta sitten. Paljon helpompaa niin, sillä tuo istuimen ja pinnan välinen raja on pirullinen maalattava. Muutenkin minusta maalaaminen on yllättävän vaikeaa. Valujälkiä voi tulla helposti, ja pitää olla tosi tarkkana. Eka kerros kannattaa tehdä ohennetulla maalilla.
Toinen musta Askon Fanett löytyi kirpparilta, mutta se oli tosi huonossa kunnossa. Sekä istuimen viilupinta että pinnojen maali oli rakoillut ja kulunut pois. Päätin puhdistaa koko tuolin maalista ja lakasta, ja käsitellä sen kokonaan uudelleen. Musta maali oli tässä tapauksessa pakko poistaa kokonaan siklaamalla, sillä maalipinta oli lohkeilut rumasti. Jos sen olisi vain hionut ja maalannut päälle, jälki olisi jäänyt kovin epätasaiseksi. Istuin osa huoletti eniten, siinä näkyi kulumisen merkit selkeimmin ja puun syyt olivat likaiset. Onneksin näitä tuoleja ei kuitenkaan tarvinnut purkaa osiin!
maanantai 22. marraskuuta 2010
Se suositumpi Fanett
Etsin pyökistä tehdyille pinnatuoleille kaveria. Kun samanlaisia ei tuntunut löytyvän mistään lisää, päädyin hankkimaan kaksi Askon valmistamaa Fanett-pinnatuolia - näitä Suomessa tuttuja mustapinnaisia.
Ilmari Tapiovaara suunnitteli Fanetin alun perin vuonna 1949 Edsbyn huonekalutehtaalle. Vuonna 1955 Asko osti oikeudet tuoliin ja sopi Edsby Verkenin kanssa, että valmistaa ja markkinoi sitä hiukan erinäköisenä Suomessa. Pinnat ovat mustat ja istuinosassa jalavaviilu. Fanettia kopioitiin tuohon aikaan ilmeisen paljon. Tapiovaaralle tunnusomaista on pyöreä syvennys istuinosassa.
Ostin ensimmäisen mustan yksilöni Christine's Designista. Sain sen kohtuuhintaan 40 euroa. En ensin aikonut kunnostaa sitä ollenkaan, mutta mustan maalin epätasainen, kulunut pinta häiritsi. Kauniista viilusta oli tullut likainen ja kulunut ajan saatossa. Tuoli ei kuitenkaan heilunut, eikä sitä ollut naulattu. Musta maali ei myöskään ollut kulunut kokonaan pois tai rakoillut. Niinpä maalipinta piti vain hioa pois. Viilun kohdalla riittää kevyt hionta.
Ilmari Tapiovaara suunnitteli Fanetin alun perin vuonna 1949 Edsbyn huonekalutehtaalle. Vuonna 1955 Asko osti oikeudet tuoliin ja sopi Edsby Verkenin kanssa, että valmistaa ja markkinoi sitä hiukan erinäköisenä Suomessa. Pinnat ovat mustat ja istuinosassa jalavaviilu. Fanettia kopioitiin tuohon aikaan ilmeisen paljon. Tapiovaaralle tunnusomaista on pyöreä syvennys istuinosassa.
Ostin ensimmäisen mustan yksilöni Christine's Designista. Sain sen kohtuuhintaan 40 euroa. En ensin aikonut kunnostaa sitä ollenkaan, mutta mustan maalin epätasainen, kulunut pinta häiritsi. Kauniista viilusta oli tullut likainen ja kulunut ajan saatossa. Tuoli ei kuitenkaan heilunut, eikä sitä ollut naulattu. Musta maali ei myöskään ollut kulunut kokonaan pois tai rakoillut. Niinpä maalipinta piti vain hioa pois. Viilun kohdalla riittää kevyt hionta.
Mustan maalin hiominen on sottaista hommaa.
Paikoittain hioja näyttää nokikolarilta.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Puolikiiltävää
Viimeinen vaihe on lakkaus. Olen käyttänyt Tikkurilan Unica Superia, joka on "venelakkaa". Puolikiiltävällä saa kivan kiillon, mutta se ei näytä muoviselta.
Lakkasin tuolin kaikki pinnat kolme kertaa. Ensimmäisen kerran ohennetulla lakalla (ohennetaan tärpätillä). Toisen kerran ehdalla tavaralla. Ennen viimeistä kertaa hioin karheuden ja pienet epätasaisuudet 400:lla hiekkapaperilla. Lakan pitää tietysti antaa kuivaa kertojen välissä. Ohjeen mukaan seuraava päivä riittää, mutta minä otin varman päälle, ja annoin kuivaa pari päivää.
Ja siinä se on, valmis tuoli. :)
Lakkasin tuolin kaikki pinnat kolme kertaa. Ensimmäisen kerran ohennetulla lakalla (ohennetaan tärpätillä). Toisen kerran ehdalla tavaralla. Ennen viimeistä kertaa hioin karheuden ja pienet epätasaisuudet 400:lla hiekkapaperilla. Lakan pitää tietysti antaa kuivaa kertojen välissä. Ohjeen mukaan seuraava päivä riittää, mutta minä otin varman päälle, ja annoin kuivaa pari päivää.
Ja siinä se on, valmis tuoli. :)
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Slow lifea
Tänä syksynä oli hauska huomata, että työväenopiston entisöintikurssille oli eksynyt itseni lisäksi kaksi muutakin suurin piirtein oman ikäistäni naista. Viime vuonna keski-ikä lähenteli 60 vuotta, ja minä olin ainoa alle kolmikymppinen.
On eläkeikäiset miehet, jotka taitavat jo kaiken ja ovat valinneet kunnostettavaksi mahdollisimman haastavan kapineen. Keski-ikäiset naiset puolestaan muistelevat menneitä ja huoltavat hellästi perintöhuonekaluja tai korurasioita, joita on löytynyt kotitalon uumenista. Nuoremmat kurssilaiset ovat etsineet kirppareilta design-huonekaluja tai tarranneet niihin Aallon jakkaroihin tai kampauspöytiin, joita on mummolasta löytynyt. Tapiovaaran Pirkka näyttäisi olevan hittituote. Heille (meille) on tärkeää vaalia ajan henkeä ja saada sisustukseen sopivasti retroa.
Samalla entistöinti on parhainta vastapainoa muuten hektiselle elämälle. Kun töissä pitää juosta tukka putkella, on hauskaa fiilistellä ala-asteen puukässäluokassa ja keskittyä korjaamaan pikku tarkasti pinnatuoliin tullutta naulan reikää.
On hauskaa tehdä käsillään jotain ja nähdä joka kerta, mitä saa aikaa - ihan konkreettisesti. Ihanaa on myös se, että tässä harrastuksessa ei saa olla kiire mihinkään. Jos suhaa kiireellä, useimmiten joutuu tekemään saman asian taas uudelleen tai saa kiireessä jotain pysyvää vahinkoa aikaan. Tuntuu palkitsevalta, kun vanhasta kuluneesta huonekalusta saa jälleen kestävän, käyttökelpoisen ja kauniin. Materiaalit kun ovat entisaikoina olleet vähän laadukkaampia.
Sormet syyhyää uusien entisöitävien etsimisestä...haaveilen yöpöydistä ja kampauspöydästä.
On eläkeikäiset miehet, jotka taitavat jo kaiken ja ovat valinneet kunnostettavaksi mahdollisimman haastavan kapineen. Keski-ikäiset naiset puolestaan muistelevat menneitä ja huoltavat hellästi perintöhuonekaluja tai korurasioita, joita on löytynyt kotitalon uumenista. Nuoremmat kurssilaiset ovat etsineet kirppareilta design-huonekaluja tai tarranneet niihin Aallon jakkaroihin tai kampauspöytiin, joita on mummolasta löytynyt. Tapiovaaran Pirkka näyttäisi olevan hittituote. Heille (meille) on tärkeää vaalia ajan henkeä ja saada sisustukseen sopivasti retroa.
Samalla entistöinti on parhainta vastapainoa muuten hektiselle elämälle. Kun töissä pitää juosta tukka putkella, on hauskaa fiilistellä ala-asteen puukässäluokassa ja keskittyä korjaamaan pikku tarkasti pinnatuoliin tullutta naulan reikää.
On hauskaa tehdä käsillään jotain ja nähdä joka kerta, mitä saa aikaa - ihan konkreettisesti. Ihanaa on myös se, että tässä harrastuksessa ei saa olla kiire mihinkään. Jos suhaa kiireellä, useimmiten joutuu tekemään saman asian taas uudelleen tai saa kiireessä jotain pysyvää vahinkoa aikaan. Tuntuu palkitsevalta, kun vanhasta kuluneesta huonekalusta saa jälleen kestävän, käyttökelpoisen ja kauniin. Materiaalit kun ovat entisaikoina olleet vähän laadukkaampia.
Sormet syyhyää uusien entisöitävien etsimisestä...haaveilen yöpöydistä ja kampauspöydästä.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Petsillä paras
Siklaamisen ja hiomisen jälkeen pääsin vihdoin pensseliin kiinni. Siklaaminen ja hiominen on vaihe, joka tuntuu kestävän ikuisuuden, mutta jos sen vain malttaa tehdä huolellisesti, petsi ja lakka tarttuu pintaan hyvin ja lopputulos on kaunis.
Ensimmäisen Fanetin pinnat petsasin irrotettuna ja kokosin tuolin vasta pinnat käsiteltynä. Lakkauksen tein vasta kun tuoli oli koottu. Toisen Fanetin kokosin ensin ja petsasin osat vasta jälkikäteen. Syy oli yksinkertainen: yhtä pinnaa ei saatu irrotettua liimauksesta ja se törötti istuinosassa koko ajan. Ajattelin, että on fiksumpaa koota koko tuoli ja suojata istuin petsaamisen ajaksi.
Pinnatuolin kokoaminen ei muuten ole mikään helppo nakki. Suosittelen lämpimästi, että ala- tai yläosan kokoaa rauhassa erikseen. Kun osat on kerran irrotettu, ne pitää saada juuri oikeisiin kohtiin kiinni. Siksipä irrotusvaiheessa pitää ehdottomasti numeroida ja merkitä osat - ihan sama mitä symboliikkaa käyttää, kunhat muistaa kokoamisvaiheessa, mikä pitää työntää mihinkin koloon. Kannattaa myös liimausvaiheessa tarkastella tuoli etäisyyden päästä, ja katsoa, että pinnat todella menevät suoraan....ja tehdä tämä kaikki nopeasti ennen kuin liima ehtii kuivahtaa, huh.
Oli vaikeaa päättää, mitä sävyä käyttäisin tuoleihin. Jossain valossa alkuperäiset tuolit näyttävät jopa punaiseen vivahtavilta. Materiaalihan on pyökkiä. Päädyin pitkän arpomisen jälkeen vesiohenteiseen Herdinin aito petsi -sävykartasta tiikkiin.
Ensimmäisen Fanetin pinnat petsasin irrotettuna ja kokosin tuolin vasta pinnat käsiteltynä. Lakkauksen tein vasta kun tuoli oli koottu. Toisen Fanetin kokosin ensin ja petsasin osat vasta jälkikäteen. Syy oli yksinkertainen: yhtä pinnaa ei saatu irrotettua liimauksesta ja se törötti istuinosassa koko ajan. Ajattelin, että on fiksumpaa koota koko tuoli ja suojata istuin petsaamisen ajaksi.
Pinnatuolin kokoaminen ei muuten ole mikään helppo nakki. Suosittelen lämpimästi, että ala- tai yläosan kokoaa rauhassa erikseen. Kun osat on kerran irrotettu, ne pitää saada juuri oikeisiin kohtiin kiinni. Siksipä irrotusvaiheessa pitää ehdottomasti numeroida ja merkitä osat - ihan sama mitä symboliikkaa käyttää, kunhat muistaa kokoamisvaiheessa, mikä pitää työntää mihinkin koloon. Kannattaa myös liimausvaiheessa tarkastella tuoli etäisyyden päästä, ja katsoa, että pinnat todella menevät suoraan....ja tehdä tämä kaikki nopeasti ennen kuin liima ehtii kuivahtaa, huh.
Erikeeperiä + tiukasti puristuksiin liinojen avulla
= koottuna pysyvä tuoli
= koottuna pysyvä tuoli
Oli vaikeaa päättää, mitä sävyä käyttäisin tuoleihin. Jossain valossa alkuperäiset tuolit näyttävät jopa punaiseen vivahtavilta. Materiaalihan on pyökkiä. Päädyin pitkän arpomisen jälkeen vesiohenteiseen Herdinin aito petsi -sävykartasta tiikkiin.
Istuimessa olevaa viilua ei petsattu. Siihen tuli vain lakka. Suojasin istuimen sanomalehdellä ja teipillä tiiviisti, ettei se sotkeutuisi.
Lopputuloksesta tuli täydellinen! Sävy oli nappivalinta, vaikka valitessa ei yhtään voinut tietää, mikä on lopputulos oikeasti tuolissa!
maanantai 8. marraskuuta 2010
Mutkia matkassa
Aina ei kaikki sujui kuin tanssi. Tuoli sai säilytyksessä vuotavista putkista vesisuihkun päälleen ja istuinosa kärsi vesivahingon. Mikä neuvoksi?
Kuivasin hiustenkuivaajan näköisellä puheltimella litimärkää istuinta kuivaksi. Istuin osa on liimattu päällekkäin viiluosista ja liimaus halkeili. Lakkapintaa ei voi poistaa ennen kuin istuin on kasattu uudelleen.
Lakkapinta melkein kokonaan siklattu pois.
Kuivasin hiustenkuivaajan näköisellä puheltimella litimärkää istuinta kuivaksi. Istuin osa on liimattu päällekkäin viiluosista ja liimaus halkeili. Lakkapintaa ei voi poistaa ennen kuin istuin on kasattu uudelleen.
Istuimen piti antaa kuivaa noin viikko, jonka jälkeen liimasin pieniä välejä neulalla ja laitoin ne liimautumaan teipillä. Kastumisesta huolimatta viilu ei vahingoittunut, vaan sain sen lakkauksella kauniiksi.
Kastunut viilu.
Teippi pitää liimauksen hellävaraisesti kasassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)